Ripuli

Jom-Jom porno-pocat oli vähän turhan hyvää settiä. Pari kertaa meinasi Veksiltä rekka livahtaa ojan puolelle Via Balticalla mutta onneksi tienreunan täristykset pelasti. Enhän mä muista ajosta mitään. Vasilin kirkkaat humahti päähän nopeasti ja muistikuvat jää leffan alkuteksteihin. Veksi kyllä kehu, että kannattaa kattoa uudestaan ei ollut mitään muniin puhaltelua se leffa kuulemma. Perkele pakko katsoa uudestaan se, onneksi täristykset herätti takaisin tähän maailmaan. Se uni olikin aivan karmiva minkä näin siinä sammuksissa.

Ne täristykset mihin Veksi ajeli, saatana tahallaan varmaan, sai mut uskomaan, että mulla oli joku dildo hanurissa. Sellaseen tahtiin rekan istuin tärisi persettä vasten, että helvetinmoisessa hiessä heräsin. Ensi töikseen tunnustelin hanuriani, ettei Veksi ole tehnyt jotain käytännön pilaa ja ruuvannut sinne jotain XL-dildoa. Helpotus oli lievä sana siihen, kun tyytyväisenä totesin sen olevan tyhjä. Tosin eihän se tyhjä ollut, eihän tässä oltu pariin päivään paskalla käytykkään. Vinkkasin Veksille, jos voitaisiin pysähtyä mutta se saatana oli kun joku truck race, kuski ja oli ruuvannut rajoittimet pois käytöstä. Siinä vedettiin Via Balticaa niin kovaa, kun vehkeistä irtosi. Totesin ainoaksi mahdollisuudeksi helpottaa oloani avata ikkuna ja laittaa hanuri siitä ulos. Ei siinä muuta kun ne ripulit tien laitaan. Pahaksi onneksi (tai eihän se vittu mulle mikään huono onni ollut) ripulipaskat levisi takana tulevan virolaisen nousukkaan Bemarin etuikkunaan. Ai saatana meillä oli hauskaa kun huomattiin se.

-Repa, Via Baltica 120 km Tallinnasta etelään

Q&A

Olemme kesken Saksan reissun päättäneet vastata muutamiin kysymyksiin, joita meille on esitetty.

Q: Millainen on rekkamiehen normipäivä?
A: Koska vastaaja ei täsmentänyt eroa työpäivän ja vapaapäivän välillä,
katson parhaaksi kertoa molemmista.
Työpäivä: Aamulla herätään kolmen herätyskellon voimin. Käydään kusella ja
pestään hampaat. Suu kurlataan Karhulla. Sen jälkeen mennään töihin.
Juomamäärät ovat suoraan riippuvaisia kilometreistä. Oikeastaan työpäivän
ja vapaapäivän rekkikselle erottaa vain siitä, että työpäivänä vältetään
kirkkaiden juomista.

Q: Miten teidän puolisot suhtautuu ammattiinna?
A: Ihan hyvin vaimot ovat ottaneet asian ja mustat reibanit tuliaisiksi
hiljentää kivasti muijan.

Q: Millaista palkkaa autokuljetusalalla olevat saavat?
A: Palkkahan on suoraan sanottuna perseestä. Onneksi kokemuksen myötä
tulee silmää myös muille tulonlähteille. Vinkki: rekalla voi rahdata
muutakin tavaraa, kuin mitä rahtikirjoihin on merkitty.

Q: Olen teini-ikäinen poika ja haaveenani on päästä ajamaan rekkaa. Mitä
teen?
A: Unohda koulut niistä ei ole kuin haittaa. Tässä ammatissa pääset
kokemaan asioita, joita et muualla koe. Etenkin, jos viina ja huorat
ovat lähellä sydäntä niin tänne vaan.

Q: Olen kahden vaiheilla pitäisikö minun mennä yliopistoon vai ajamaan
rekkaa?
A: Ei kahta sanaa. Rekan rattiin mars ja unohda ne homostelut
yliopistossa.



Q: Mikä on pitkän avioliiton salaisuus
A: Todellinen onni löytyy pullosta. Sitä voi myös höystää nyrkillä ja
avokämmenellä, niin kuin meidän suvun perinteenä on ollut jo neljän
sukupolven ajan.

Q: Maanteiden ammatilaisena osaatte varmasti kertoa oikeat
toimintatavat hirvikolari sattuessa?
A: Pidä aina puukko nylkemistä varten mukana ja muista: nopeat
syövät, hitaat eivät! Nyljettyäsi hirven, jemmaa loput ruhosta lastin sekaan.
Sen jälkeen voit näyttää poliisille suunnan, mihin loukkaantunut eläin
karkasi.

Paluu Mustamäkeen

Suhteellisen onnellisesti päästiin takaisin Viroon ja Tallinnaan pitkän kierroksen jälkeen. Tulihan siinä nähtyä Venäjää ja löydettyä pari uutta bordellia. Ne ovat kultaakin kalliimpia navigointivälineitä tulevaisuudessa. Viron ja Venäjän välinen rajakin ylittyi suhteellisen helposti, koska Vasili oli soittanut tutulle tullimiehelle ja selittänyt, että meidän olisi syytä nopeasti päästä Mustamäelle. Tottahan se oli. Vasili oli luvannut ladata päivitetyt kartat Jom-Jomeihin. Kattelin silmät pyöreänä, kun Vasi kaivoi povaristaan dvd-levyn, jossa oli jonkun piirretyn kannet. Tokaisin siinä Vasilille, ettei me helvetissä mitään piirrettyjä aleta Veksin kanssa kyttäämään.

Vasili kuitenkin jatkoi tuttu pilke silmäkulmassaan, jolloin tajuttiin, että taitaa siellä olla taattua tavaraa kuitenkin tarjolla. Kertoihan se samalla, että mukava laittaa levyn alkuun viisi minuuttia piirrettyjä ja sen jälkeen kunnon hc-kamaa loput. Siinä on kuulemma monet suomalaisvanhemmat menneet lankaan, kun ovat luulleet ostavansa pocahontaksen. Ei siinä mitään lataukset saatiin suoritettua ja samalla Vasili täydensi juomavarastommekin. Ruokaahan meillä oli vielä reilusti jäljellä. Rekkikset hyttiin ja matka jatkuu kohti Latviaa. Niin ja hyvältä näyttää myös nämä videotkin mitä saatiin. Ei meinaa Veksilläkään tulla ajosta mitään.

-Repa, Mustamäe

Enska soittelee

Siinä oltiin Veksin kanssa saatu hommat hoidettua Moskovassa ja kumpikin löydettiin takaisin rekallekin, jota voi pitää pienoisena ihmeenä, koska muistikuvia ei liiemmin ole edes siitä miten päästiin Moskovaan. Onneksi tämä päiväkirja auttaa siinä. Istuttiin siinä molemmat rekan nupissa ja laitettiin lounasmaksalaatikot mikroon lämpenemään. Lusikka-haarukka yhdistelmät kaivettiin perstaskusta, jotka on kulkenut mukana armeija-ajoilta lähtien ja käyneet paikassa kun paikassa. Mietittiin ruokaillessa, että mihin päin lähdettäisiin. Veksi keksi, että kokeiltaisiin, jos vaikka Jom-Jom osaisi auttaa asiassa. Ei muuta kuin laite käyntiin ja katselemaan vaihtoehtoja. Yht'äkkiä puhelin rupee pirisemään. Enska soittelee ja kysyy tympääntyneellä äänellä, että missä päin sitä luurataan.

Ei siinä auttanut muutakuin valehdella ja tokaista, että Liettuan suunnalla ollaan vielä ja ollut ongelmia auton kanssa, joten saattaa matka vähän venähtää. Kai se perkele kuuli sen kusetuksen läpi, että ei ihan siellä olla ja kysyi, että missä olemme oikeasti. Tokaisin puhelimeen, että Moskovassa ollaan.
-Mitä helvettiä te siellä teette, saatana sieltä huorista pois ja äkkiä Saksaan päin. Enska raivosi puhelimeen.
OK, sanoin ja mielessäni kävi, ettei varmaan kannata paljastaa missä päin ollaan oltu.
Enska kuitenkin antaa vapauksia meille ja tietäähän se, että ei me pahalla tätä tehdä. Joskus vaan viina ja huorat ottaa meistä teiden ritareista vallan ja onhan tämä pienimuotoinen lomamatkakin. Sen verran vahvaa noottia tuli pomolta, että ajateltiin lähteä jatkamaan matkaa. Päädyttiin kaikessa viisaudessa siihen, että mennään Baltian kautta, koska se me tunnetaan kuin omat taskumme. Aikaahan siihen taas kuluu mutta kyllä tämä aina kotiolot voittaa. Ei muuta kuin arpomaan, kumpi saa jatkaa viinan juomista ja kumpi joutuu juomaan kohtuudella. Tallinna täältä tullaan.

Takaisin kartalle

Matkassa tuli pikku mutka, eihän meidän ollut tarkoitus Aasiaan mennä vaan suuntana oli Reper.. siis Berliini. No ei hätä kuitenkaan ihan vielä housuissa ollut, eikä sitä kyllä näistä kalsareista olisi enään edes erottanut. Siinä Veksin kanssa mietittiin, että miten täältä löydettäisiin takaisin kartalle. Joku voisi ajatella, että ostakaa huoltoasemalta kartta mutta ehei me ei siihen alennuta. Veksi tokaisi, että mentäisiin Moskovan kautta pidettäisiin siellä pikku breikki ja ajattelin, että mikäs siinä. Oli siis aika tullut jättää jäähyväiset tälle mukavalle heimolle, joka todella osasi dokata. Minä jouduin vielä mennä pyörimään moukarien kanssa häkkiin paikallisen pilleri-Penan kanssa. Saatana pitihän se arvata, ei käynyt Veksin tuuri mulla ja otin siitä moukarista koppeja mukavasti sisään molemmin puolin leukaa. Siitähän riemu heimossa syntyi ja parit jäähyväishuikat otettiin. Pistipä tämä mukava heimo meille matkaevääksi pari pulloa perunaviinaa.

Mikäs siinä ehkä niiden avulla osataan poiskin täällä ja hyvä ruokajuomahan se on maksalaatikon kanssa. Veksi tarttui rekan ohjaksiin mutta ei meillä ollut hajua minne lähteä, joten tutut nakit silmille ja onni saa opastaa meidät Moskovaan täältä. Suhteellisen hyvin Veksi onnistuikin ohjastamaan perille, tosin välillä pysyttiin tiellä tuurilla. Sen verran sammuneen oloinen Veksi oli pari kertaa kun omalta horkaltani heräilin. Ilta ja yö meni ajossa Moskovaan mutta sielläpä päästiin takaisin kartalle ja löydettiin tuttu bordelli, jossa oltiin molemmat oltu vuosia sitten. Muistipa paikan omistaja meidät ja antoi tuttuun tyyliin taas rekkis-korttia vastaan pientä alennusta.

-Repa, Москва́

Diplomatiaa

Pikku tauko Novosibirskissa kohensi kummasti oloja ja tulihan tästä diplomatiasta mieleen vuosi -75 ja huippukokous Helsingissä. Oltiin silloin Veksin kanssa vielä nuoria ja saatiin kokouksen ajaksi autonkuljettajan hommia. Kimpassa ajeltiin, koska vaadittiin sitä sillä verukkeella, että nämä ulkomaanheput saattavat ottaa meidän panttivangeiksi. Pitkin hampain se onnistuikin, koska meidän taidot auton ratissa tunnettiin ja kai meihin luotettiinkin, joka oli niiden kannalta tosi huono.

Hyvinhän ne keikat silloin meni mutta sanomista tuli eräästä päivästä, kun innostuttiin N-liiton edustajien kanssa nappaamaan votkaa oikein urakalla. Siinä unohtui kyyditä pojat Finlandia-talolle, eikä sinne taidettu koskaan päästä, tosin muistikuvia vodkan juomisen jälkeen ei juuri ole.

Se niistä muisteloista mutta taas oli meillä neuvottelut onnistuneet slobojen kanssa ja mikä tärkeintä taas pikku kontaktikin syntyi tänne. Täytyy Enskalle ehdottaa, että keikkoja voisi alkaa järjestämään tännekin päin. Ehkä voidaan myydä Anssi tänne piestäväksi. Ei siitä ainakaan haittaa olisi. Onneksi ei muuten puhelinkaan ole soinnut, tässä metelissä olisi hankala keksiä selitystä, miksi taustalta kuuluu kova venäjänkielinen puhe.

-Repa, Novosibirsk, herätys Scanian renkaan vierestä.

Aruba, Aruba

Yhdistelmä oli jo onnellisesti parkissa tien varressa. Oltiin tiputeltu Repan kanssa jo kolmatta tuntia, kun saatiin kännipäissään loistava idea. Jos nyt lähtis ajoon, niin vois varmasti ajaa myös krapulaa pakoon?

Saman tien Repa käynnisti auton, painoi tallan pohjaan ja antoi mennä. Oli pimeetä, eikä mekään haluttu herättää liikaa huomiota. Ajettiin siis suurin osa matkasta valot pimeänä.
Matkasta ei oo mitään käsitystä. Ei kilometrimäärästä, ei matka-ajasta eikä suunnasta. En oikein edes muista, milloin sammuimme yöpuulle…

Aamuinen herätys paljasti, että krapulaa ei voi paeta. Päässäni jyskytti miljoonien pajatyöläisten armeija. Avasin oven ja tipuin alas hytistä.
- Jalat taitavat olla vähän jäässä, Repa kommentoi.

Lähellä näkyi nuotio ja sen ympärillä porukkaa. Päätimme suunnistaa sinne, jotta saisimme selvyyden sijaintiimme. Nuotion ympärillä oleva porukka otti meidät ystävällisesti vastaan. Ollaan nähty todellisiakin noitia, mutta koko kansa oli niin perkeleen rumaa sakkia! Jokaisella äijällä ja eukolla muutaman hampaan pepsodent-hymy ja silmät mustina. Lisäksi löytyi epämääräistä kuhmua vähän sieltä täältä.

Tiedustelin lähinnä olevalta eukolta sijaintiamme.
- Aruba, Aruba, eukko vastasi takaisin.
Nimi tuntui tutulta. Mietin hetken ja sitten päähäni välähti. Aruba-sanan olen kuullut useasti bordellissa. Sehän tarkoittaa anusta. Ollaan siis Venäjän anuksessa, hiphei! Kartalla sijaintimme on siis Novosibirskin kaupungista 450 kilometriä itään – keskellä ei mitään.

Aika pian selvisi syy mongolien outoon ulkonäköön. Kylässä oli ainoana huvina moukarihäkki. Erikoiseksi tilanteen teki se, että häkkiin mentiin aina kahdestaan. Sen jälkeen moukarit laitettiin viuhumaan ja yleensä vain yksi moukari lensi häkistä pihalle.

Mongoliheimon päällikkö viittoi minua häkkiin. Kieltäydyin kohteliaasti, mutta mongolipäällikön kurkunleikkauseleet päättivät toisin.

Vähän jännitti. Otin moukarista kiinni ja annoin pyöriä. Samoin teki toinen äijä vastakkaisella puolella. Viuhdottiin siinä aikamme, kunnes moukarini osui vastustajan leukaan. Tuli kyllä kunnon töötti. Äijä keräili hetken tuskissaan, mutta nousi ylös, hymyili ja onnitteli. Koko heimo tuli huutaen Repan ja mun luo. Nyt meidät oli ilmeisesti hyväksytty heimon jäseniksi.

Korkattiin heti pullon heimon omaa lääkettä. Mausta päätellen se oli tehty ylikäyneistä perunoista. Aivan sama, sehän tuntui jysähtävän hyvin päähän. Onneksi oon joskus kotona kännipäissäni pyöritelly leivänpaahdinta. Sekin taito pelasti meidät mongolien selkkaukselta. Vietetään ainakin tää päivä Repan kanssa perunaviinaa maistellen kylässä.

- Veksi, 450 kilometriä Novosibirskista

Raja-asemalla

Nopeesti päästiin rajalla muodollisuuksissa eteenpäin kunnes matkamme tarkoitus alkoi herättämään ihmetystä. Kaksi raavasta rekkistä liikkeellä pelkällä nupilla ja hytti täynnä maksalaatikkoa. Oltiinhan me Veksin kanssa käyty tyhjentämässä vielä varuiksi Imatralla yksi lähikauppa maksiksista. Ja nyt oltiin tilanteessa, että meitä epäiltiin maksalaatikon trokaamisesta Venäjälle. Tullimies ilmoitti ykskantaan, että tarvittaisiin joku lupa, jolla saataisiin maksalaatikot maahan. Veksin kanssa lyötiin kokeneet päämme yhteen ja keksittiin tarjota pikkulahjusta tullimiehelle. Noh tuttuun tapaan se kummasti edesauttoi asian etenemistä ja loppujen lopuksi halvalla päästiin. Lahjottiin mies kumisaappailla, joista on varret leikattu, muutamilla sukkahousuilla ja heittipä Veksi pakettiin vielä puoliksi syödyn einesmaksalaatikon.

Nuijamaan raja jäi taakse ja tokasin Veksille, että nytten ollaan sitten ryöstöretkellä ja omillaan on tultava toimeen. Tosin tuttuun paikkaan mentiin täydentämään juomapuolta sekä olisihan se jo pian ensimmäisen bordellinkin paikka. Pakkohan niissä on käydä, että ollaan kartalla.

-Repa, Svetogorsk

Etappi 1

Niin koitti uusi päivä ja meillä Veksin kanssa riemukas kahden viikon loma. Haettiin firman pihasta mun auto ja lastattiin se tarpeellisella rekvisiitalla. Veksi toi oman Jom-Jominsa niin ei tule ainakaan "kartoista" mitään riitaa ja aina parempi olla tuplavarmistus. Mietittiin vähän Veksin kanssa sitä, että asuttaisiin kahteen pekkaan samassa autossa, niin voitettaisiin siinäkin selvää rahaa toisin kuin Enska. Sillehän me tekastaisiin asianmukaiset kuitit hotelliyöpymisistä. Hieman hintahtavaahan se on kaksisteen pienessä hytissä asua mutta kuulostaa paremmalta vaimojenkin korviin, jos ne tästä reissusta jotain vihiä joskus saavat. Veksi toi vielä omasta autostaa mikroaaltouuninkin, sillä kun on se paremmassa kunnossa. Mulla on omaan päässyt kertymään iso kerros maksalaatikkoa sisäpinnalle.

No ei muuta kun moottori käyntiin ja ensimmäinen pysähdys on lähikauppa. Sieltä käydään hakemassa hätävaraksi pari "työkalupakkia" joilla selvitään Nuijamaalle. Samalla kauppareissulla tyhjennettiin kylmähylly maksalaatikoista. Siinä lähti rusinalliset ja rusinattomat paketit mukaan. Täytyy vaan muistaa katsoa, että Veksi syö rusinalliset laatikot, mulla kun tuppaa rusinoista pakki menemään sekaisin ja haju hytissä on sen jälkeen sanoin kuvaamaton. Muistettiin ottaa vaimojen neuvosta vaarin, että vihanneksiakin tulee syödä ja niin katosi ostoskärryyn kasa Suomi-pojan vihannesta makkaraa. Kassaneiti ihmetteli ostoksiamme mutta taisi se olla myytyä sen jälkeen, kun vilautin sille rekkiksien sler... siis hymyäni.

Ensimmäisen ajovuoron otin minä auton omistajan oikeudella ja olisihan siinä taas mennyt aikaakin, kun oltaisiin alettu säätämään penkin ja ratin asetuksia. Veksi hyppäsi pelkääjän paikalle kaljottelemaan ja niin alkoi matkan ensimmäinen osa Nuijamaalle. Onneksi muistettiin ottaa pilkkihaalarit mukaan niin saadaan matkakassaakin vähän lisättyä. Mä otin varmuuden vuoksi parit parit sukkahousuja ja purkkaakin mukaan, eiköhän Vasili niillekin löydä ostajat hyvään hintaan. Matkalla itärajalle oli rauhaisaa ja otin itekin siinä muutaman kaljan ja laitettiinhan me ekat maksalaatikotkin lämpenemään. Ajateltiin oikein kurmeeta syödä ja lämmittää ne tällä kertaa. Perkele menin sitten vahingossa syömään rusinallisen laatikon ja vatsa alkoi oireilemaan. Eihän se mitään saada kodikkaat tuoksutkin hyttiin samalla.

-Repa, Nuijamaan rekkajono

Unelmakeikka!

Töissä sattui eilen pieni haaveri, joka sai muuten housuna tunnetun Ension raivoihin. Firmassa on riittänyt töitä ja sairaslomia. Niistä me ollaan Repankin kanssa otettu osamme. Nyt kävi kuitenkin niin, että Ensio meni luottamaan vuokrausfirmaan.

Pian varaosamiespalvelu scouttasikin Ensiolle uuden rekkamiehen Saksan keikkaa varten. Keikan oli tarkoitus kestää pari viikkoa, mutta tämä hanslaakari oli jättäny hommat kesken jo kolmen päivän ajon jälkeen.

- Tää ei oikein ollutkaan mun juttu, oli nuori aknenaamainen varaosamies todennut.
- No missähän se auto on, oli Ensio tiedustellut.
- Mää jätin sen tonne entisen Itä-Saksan alueelle. Kirjoitin kyllä osoitteen ylös.

Tässähän me astuttiin Repan kanssa kuvaan. Tarjottiin hädässä olevalle pomolle auttavaa kättä.
- Ja paljonkos tämä sitten maksaa, kysyi Ensio todella kyllästyneen näköisenä.
Mietittiin siinä hetki ja ilmoitettiin, että lähdemme matkaan, jos saamme viikon työstä kahta viikkoa vastaavan palkan. Tähän Ensio joutui pitkin hampain tyytymään.

Ajateltiin opettaa Ensiota kalleimman mukaan. Oppiipahan sekin mulkku, että tosirekkiksiä ei kasva joka oksalla, eikä niitä ainakaan saa minkään vuokrausfirman kautta.

Eli reissuun lähdetään tässä pääsiäisen tienoilla, hyvä näin. Päästään molemmat vähäksi aikaa lomalle perheestä. Eikä pieni kommandoreissu Saksaankaan oo pahitteeksi. Muijille ollaan tietysti sanottu menevämme pilkkireissulle. Piti käydä tätä tarinaa varten ostamassa oikein pilkkihaalaritkin. Nehän menee tietysti firman piikkiin. Pidän niitä päällä noin 150 kilometriä Nuijamaan ylityksen jälkeen. Sitten annan ne Vasilille myytäväksi.

Reissua aletaan suunnittelemaan varmaan huomenissa. Nyt tiedän ainoastaan sen, että Repan nupilla lähdetään matkaan. Omasta nupistani otan mukaan ainoastaan Jom-Jomin. Ladataan molempien navigaattoreihin uusimmat ”kartat”, jolloin navigointi sujuu helposti.
Reittivalinnan ainoana kriteerinä on, että matkan varrelta löytyy bordelleja, jotka on varustettu internet-yhteydellä.

-Veksi

Sprintterin ratissa

Omaan nilkkaanhan se kaljottelu Veksin kanssa kolahti. Ensio määräsi molemmat pariksi kuukaudeksi pelkästään sprintterin rattiin. Ihan kuin se ei olisi ollut jo tarpeeksi kova rangaistus niin Ensio määräsi meidän vuoropäivinä ottamaan ajojärjestelijämme Ension pojan Anssin mukaan päivittäiselle kierrokselle. Anssi oli jo pitkään haaveillut pääsevänsä rekkikseksi ja kaverin innostuneisuus näkyi jatkuvana puhetulvana ja kyselynä. Eihän siinä mitään ei huonoja kysymyksiä ole mutta ikäväksi asian teki Anssin puhetyyli, jossa ei räänlentämisessä säästelty.

Huonona puolena oli myös, ettei Anssin kanssa oikein voinut viettää päiviä niinkuin rekkiksen kuuluu. Varmaa oli se, että kaikki asiat mitä puhuttiin meni myös isä-Ension korviin, sillä vaikka Anssi oli aikamies niin kotona hän asui vielä äidin ja isän hellässä huomassa. Päivittäinen kierros sujui aina jotenkuten usein huonommin kuin yksin, koska pitihän Anssin olla siinä samalla apuna...perkele tiellä se vaan oli. Kohokohta oli kuitenkin saapuminen takaisin firman pihaan ja antaa Anssin kokeilla autolla ajamista. Eihän siitä tullut mitään, kun ajojärjestelijä kömpelöine jalkoineen ei yleensä onnistunut painamaan yhtä poljinta kerrallaan vaan usein oli kaikki kolme samaan aikaan pohjassa. Paskaa vielä lisäsi se, että duunikaverit jaksoivat naljailla koko sen ajan kun olin ulkona tosi rekkisten hommista.

-Repa

Menneiden muistelua

Vuosia sitten firmamme pomo Ensio teki suuremman luokan virheen antaessaan meille Veijon kanssa keikan, jossa piti kaljalasti kuljettaa itärajalle. Arvaahan sen miten siinä kävi, vaikka Enska teroitti sitä, että kaljat on saatava nopeasti perille ja avaamattomina.

Otettiin sitten Veksin kanssa Ivecon nuppi ja lähdettiin panimolta noutamaan lastia. Pahaksi onneksemme panimolla oli töissä vanha tuttumme Pera, joka hyvää hyvyyttään laittoi mukaan ylimääräisen lavan olutta, ”saunailtoja” varten. Veksin kanssa tultiin siihen lopputulokseen, että otetaan olutta hyttiin ja minä ajan. Kori uhkasi alkaa loppumaan muutaman tunnin kuluessa, vaikka oltiin varovasti juotu, koska autollahan oltiin liikenteessä. Eihän siinä ollut muuta mahdollisuutta, kun ajaa auto hiljaiselle tielle ja avata peräluukut ja hakea vähän täydennystä. Siinähän kävi niin, että päätettiin pitää lakisääteinen tauko ja maistella vähän enemmänkin oluita.

Veksin kanssa me ei kuitenkaan olla mitään alkoholisteja, joten ajateltiin alkaa myymään olutta uloskanto hintaan, koska olihan jo lasti sen verran pahasti pilalla, ettei sitä osuuskauppaan enää kehdannut viedä. Sana halvasta oluesta levisi kulovalkean tavoin ja alta aikayksikön oluet oli myyty pois. Ilta ja yö meni kontissa dokaillessa ja laskeskellessa rahoja. Aamulla oli karu herätys arkeen, kun Enska soitteli autoon, että missä helvetissä sitä taas ollaan. Viikko pari piti olla reissussa Enskaa karussa, koska kyllähän me tiedettiin mikä meitä duunipaikalla odotti. Parin kuukauden rundi sprintterin ratissa.

-Repa

Sotasairaalassa

Olin jo ehtinyt Suomen puolelle Baltian kiertueelta. Lasti oli heitetty Riikaan ja Viru-hotelliin. Stereoissa pauhasi Matti Esko ja olin juuri palkitsemassa itseäni onnistuneen ohituksen johdosta perinteisellä Olvin urheilujuomalla.

Asetin putelin tottuneesti oikealla olevien poskihampaiden päälle. Hipelöin kruunukorkkia kielellä. Pieni poksahdus ja pian Olvi pääsisi sukukokoukseen vatsalaukussa.

NAPS! Kuului tuttu ääni. Samalla tuntui helvetillinen kipu suussa. Päätin kuitenkin kokeilla vanhasta tottumuksesta vielä kerran.

NAPS! Ja sama ääni toistui. Nyt kipu oli jo niin kova, eikä tuttua sihinää kuulunut vieläkään.

Katsoin taustapeiliin ja kaikki selkeni. Kaksi napsahdusta merkitsi kahta poskihammasta. Ne makasivat nyt irtonaisina kuramatolla.
- Vittu, kirosin mielessäni. Nyt ei auttanut kuin etsiä joku sopiva lekuri.

Ja kuin sattumalta eteeni ilmestyi kyltti ”Sairaala”. Vedin kakkosen silmään ja vilkun oikealle ja kurvasin parkkipaikalle. Yhdistelmäni täytti suuren osa parkkipaikasta ja invapaikoista, mutta hätä ei lue lakia.
Marssin rahtari-korttiani näyttäen suoraan jonon ohi tiskille. Se herätti ymmärrettävästi kateutta muissa ihmisissä.
- Shit happens, sanoin. Eihän kaikista oo rahtareiksi.

Tiskillä oli tippa-iitana joku gonahtanut ja puolisokea eukko. Varmaan ollu sodan aikana jo lotta ja vanhapiika.
- Tämä on kuulkee sotasairaala ja veteraaneja varten. Antakee henkilötievvot tai suksikee helevettihin täältä!
Sotasairaala sotaveteraaneille, mietin mielessäni. Loistavaa! Nyt pelivaihde silmään, niin keikasta tulee ilmainen.
- Khyl, khyl siskoseni. Veteraanivelin pittee saaha uuvet proteesit vanhojen tilalle.
- Vae sotaveli, eukko kysyi. Misäs oot sitten palvellu ?

Nyt kaikki sotamuistot käyttöön, mietin.
- Käkisalmen kenttätykistössä, vastasin toiveikkaana.

Kaikki oli hetken hiljaista, kunne eukko rääkäisi.
- Voe veli, olekkonää Karjalan poikkii?
- Khyl, khyl kot-Karjalasta, sieltähän mie. Jotta voisin lähteäni laulamahan, saa-ani sanelemahan. Voisko Seppä Ilmarinen suuhuni kahtoa, hampahiani oikoa, laskettelin sujuvasti Lönnrotin Kalevalan säkeillä.
- Voe veliseni. Minääkki olen sodan nähnynnä. Olin lottana Kannaksella ja väliin miun haarat oli levällä ko haarakaukoputki, ku hipsin sotasairaalassa potilaitten sänkyyn, muori alkoi kertoa sotamuistojaan. Voe, voe veliseni. Mieleni minun vieläkin tekevi ja aevoni ajatteleevi.

Vaikka aika krouvi äijä oonkin, niin nyt oli ilmassa pieni paniikki. Se eukko yritti selkeesti ottaa musta savut.
- Nyt täytyy mennä. MOIDO!

Samalla siirryin niin kauas tiskistä kuin mahdollista. Pian minut kutsuttiinkin sisään. Hammaslääkärinä oli joku entinen lääkintämies ja sen apurina joku nuori poika. Nuori kloppi selvästi näki, etten ollut sotaveteraani. Otin poikaa pillistä kiinni ja puristin.
- Jos haluat tehdä töitä huomennakin, niin älä suututa 120 kiloista hammaspeikkoa, joka särkee hampaat ja tekee seiniin reikiä.

Remontti saatiin päätökseen hyvin. Hammaslekurikin kehui mun hampaita.

- Sinullahan on veliseni hyvät hampaat 90-vuotiaaksi sotaveteraaniksi. Tuollakin on niin paljon tyhjää, että viisaudenhampaat mahtuvat kuin tyhjää vain.

Olin tyytyväinen. Viisaudenhampaat olivat suorassa ja hammaskivi poissa. Kaiken hyvän lisäksi sain uusia hampaita paikkoihin, joissa en edes tiennyt hampaita olevan.
Kotimatkalla kävin hakemassa lääkettä rekkamiesten holokaustia eli deliriumia vastaan läheisestä supermarketista. Loppumatka sujui nousujohteisesti.

Toivottavasti uudet hampaat on kiinni ristipääruuveilla. Vasili tietää varmasti niille ostajan itänaapurin puolelta.

-Veksi

Mustamäellä

Tallinnassa suuntasin saman tien Scaniani kohti Mustamäen toria ja tuttua trokariani Vasilia. Vasili on varmasti paras urheiluvaatekauppias, jonka tunnen. Merkki kun merkki löytyy tyylikkäästi vaatteeseen brodeerattuna päivän varoajalla. Niin kuin mainitsin aikaisemmin niin Abidaksia olin tullut hakemaan. Ajattelin samalla ottaa niitä verkkareita 50 kappaletta. Siinä olisi pojalleni Köpille sopiva urakka saada myytyä ne koulussaan. Sopiva hintakin saatiin sovittua Vasilin kanssa ja kaupan päälle tuli vielä pari kartsaa röökiä ja muutama pullo kirkasta, joista ensimmäisen korkkasin jo matkalla autolle.

Anssi oli hommannut keikan Pärnusta ja sinne suuntasin siemaillen vuosikerta pirtuani. Kiirettä ei pitänyt, joten ajoin auton tuttuun taukopaikkaan Tallinnan ulkopuolelle. Nupissani otin pirtua ja nuppiin myös meni. Siinä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tilata taksi kaupungille ja lähteä juhlimaan. Pitihän rekkiksen tosin hieman siistiä itseään ja sehän kävi nopeasti. Tuulilasinpesunestettä vähän parransängelle ja alfa-uros on valmis ottamaan paikan kun paikan haltuun...

Blogaajien esittely, toinen osa

On aika ottaa nupista ulos toinen kuskimme Reijo eli Repa tai Reiska

Reiskan strategiset mitat.

- vyötärön ympärys mahan päältä: 173cm

- vyötärön ympärys mahan alta: 84 cm

- duunipaikka sama kun Veksillä, tosin omat autot molemmilla

- auto: Scania R 620 tyttökalenterilla

- lapset: muutama oma ja loput merimiesmäisesti ympäri Baltiaa.

- tunnistus: mustat puukengät, verkkarit, joiden takataskussa lompakko, kauhtunut joskus valkoisena hohtanut t-paita, öljytahroilla

- motto: ronkelit runkkaa

Rekan ratissa ja bordelleissa kynnetty yli 30 vuotta. Ajokortti löytyy lompakosta tosin ei tähän yhdistelmään. Ehkä se pitää joskus vielä hankkia.

Hesarin varrella kasvettiin naapureina Veksin kanssa. Kaikki kolttoset skideinä kokeiltiin ja käytiinpä joskus toista sataa kiloa kevyempinä Braahiksella pelailemassakin.

Kouluaika sujui tasatahtiin Veksin kanssa, tosin taisi Veksi olla nenä kiinni kirjassa arvosanoista päätellen. Jälki-istunnossa oltiin molemmat miltei päivittäin, ei ollut koulu meidän vapaille sieluille tarkoitettu. Blaadaaminen aloitettiin jo alaluokilla ja tähän päivään asti aski päivässä vähintään. Kaljan kanssa vähintään puolitoista. Sielunveljiä ollaan Veksin kanssa, enkä välttämättä ihmettelisi vaikka meillä sama faijakin olisi. Niin samanhenkisiä ollaan. Pikkupoikina päätettiin, että meistä tulee rekkamiehiä.

Blogaajien esittelyä, osa 1

Nyt on aika astua nupista ulos. Ensimmäinen osa esittelee toisen blogaajan, Veijon.

Veksin faktat
- silmät: kaksi sinistä ja yksi ruskea
- pituutta noin 175 cm, painoa aika monen maksalaatikkopaketin verran
(viimeisin punnitus 118,3kg)

- verenpaine: ikuisessa nousussa
- palkka: TES + pimeät lisätyöt
- työpaikka: Ensio Hauenselän Kontti ja kuljetus OY
- lapsia: muutama tunnustettu + käräjäoikeuden käsittelyssä olevat.
Mitään en myönnä ennen isyystestejä.

- vahvuudet: rekkamiehen hymy, itärajan liikenne ja saunaillat
- heikkoudet: perhe

Oon ajanu rekkaa ammatikseni rapiat kolkyt vuotta, joista viimeiset kaksitoista oikein CE-ajokortin kanssa. Sekin perkele piti hoitaa, kun satuin ajelemaan ratsiaan vuosia sitten juhannuksena.

Repan kanssa ollaan tunnettu jo ihan pikkuskidistä lähtien. Helsingin Kalliossa tutustuttiin, kivitettiin lokkeja ja ryypättiin. Aika pian sitä huomasi löytäneensä samanhenkisen kaverin. Löydettiin samaan kelkkaan jo ala-asteella. Kumpikin sanoi kotona menevänsä kouluun, mutta sen sijaan lähdettiin ettiin natsoja röökipaikalta.

Koulussa oltiin aina ne kaksi. Muistan, kuinka toiselta luokalta päästessäni opettaja sanoi minun olevan luokkani toiseksi heikoin oppilas. Väänsin itkua, kunnes vertailtiin todistuksia Repan kanssa.
- Vitun hikipinko, oli Repan vastaus.
Mun kyyneleet kuivu heti. Repa oli se surkein. Siitä asti oltiin erottamattomat.

Tallinnaan

Illalla katselin työvuorolistaa, jonka Anssi oli omalla kirjoituskoneellaan kirjoittanut. Ilokseni huomasin, (kirjoitusvirheiden seasta) että viikolla olisi reissu Baltiaan edessä. Olikin jo aika, koska kevät tulossa ja pitäisi Mustamäeltä hakea akalle ja kersoille uudet Abidaksen verkkarit ja ehkä samalla löytäisin itselleni jotain tyylikästä Celvin Klainilta. Itse asiassa täytyisi jo soitella hovivaatettajalleni Vasilille, joka löytää juuri sen mitä milloinkin tarvitsen. Vasililta tulee myös tärkeät koordinaatit millä Baltiassa löytää oikeat paikat, siihen ei Jom- Jom pysty.

Scanian nokka kohti Länsisatamaa ja laivaa. Nopeasti ylös baarin puolelle ottamaan kaljaa, onhan tehokasta peliaikaa kolmisen tuntia, jossa ehtii korjailla ajokunnon kuntoon ja eiköhän baarista samalla löydy joku lortto, jolta irtoaisi piparia maanteiden kuninkaalle. Eikä aikaakaan kulunut, kun joku nainen tulee kinuamaan tupakkaa ja kaljaa. Lupasin ostaa ne pientä vastapalvelusta vastaan. Tähän peliin nainen tuntui ymmärtävän heti yskän ja eihän siinä muuta kuin naisen hyttiin ja rekkismäisesti paljaalla painamaan. Tosi rekkis ei ylitöitä tee ja kutihan irtosi ronjeremymäisesti juuri kun oli tarkoituskin rekkismäisten karjaisujen saattelemana. Se siitä nautinnosta ja vaatteet päälle, vielä on hyvää aikaa ottaa kaljaakin. Siinä samalla housuja pukiessa huomasin, että on taas kalsareihin tarttunut likaa. Ei muuta kuin kalsarit toisinpäin ja puhtaana ollaan taas.

Loppumatka menikin nopeasti tuopin ääressä. Pikkuhiljaa laiva alkoi saapumaan satamaan ja totutusti myöhässä autokannelle muiden jo tööttäilemässä. Tallinnan katuja ajellessa olikin hyvää aikaa vetää puukolla viiva yhden lisäkaadon merkiksi kojelautaan. Taitaa rokkarit olla pikkupoikia rekkisten rinnalla näissä asioissa.

Uutta tekniikkaa nuppiin

Ajojärjestelijämme Anssi yllätti ostamalla läjän GPS-navigaattoreita.
Niitä sitten jaettiin siinä aamupalaverissa. Kyselin sen käyttöopastuksen
perään, mutta Anssihan ei osannu edes ottaa sitä pois laatikosta.Revin pakkauksen auki suurin odotuksin. Piuha kiinni ja laite päälle.

En meinannu löytää suomen kieltä ollenkaan, mutta parin huikan jälkeen löysin language-toiminnon. Rupesin sitten kuuntelemaan neuvontaa suomeksi. Karttoja oli aina Keski-Eurooppaan asti, mutta nehän nyt on aivan turhia. Meikäläinen ajaa kelillä kuin kelillä, mutta alue rajoittuuitänaapureihin. Oon siellä niin kauan pyöriny, että osaan suunnistaa jo pelkkien bordellien avulla.

Rupesin siinä tarkemmin kattelemaan navigaattoria ja huomasin, että Anssihan oli ostanut piraattiversioita. Tom-Tom navigaattorin sijaan pakkauksessa luki Jom-Jom ja siinä oli joku aasialainen riisinviljelijä näyttämässä peukkua?

Soitin sille pässille ja kysyin, että kai oot saanu nää jostakin halvemmalla. Piraattituotteissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta alennushintaan ne pitää saada. Anssi oli tietenkin maksanut niistä reilua ylihintaa. Gigantista olisi saanut aitoja kaksi kertaa halvemmalla.

- Helvetin reikäpää!! Huusin puhelimeen.
- No muttaku… Anssi vaikeroi puhelimeen. Mä oon ajojärjestelijä ja vastaan tekniikasta.
- Ja sen kyllä huomaa, huusin takaisin. Olisit perkele vaan pysyny siellä kosmetiikka- ja meikkausalalla!!

Tämän jälkeen nappasin luurin kiinni ja avasin kurapullon. Vitutti niin ankarasti. Onneksi saatiin tääkin käännettyä voitoksi. Repan kanssa pyyhittiin kaikki kartat bittiavaruuteen ja korvattiin ne A-luokan leffoilla. Nyt on pornoa pyörillä.

Saikulla

Niinhän sitä Alkon kautta kipasin kotiin sairastamaan Jallu-pullon kera. Iltapäivällä kaljan ja viinan juonnilta alkoi tekemään jotain suolaista mieli. Onneksi sattui pakastimessa olemaan pakaste-spydäri pahan päivän varalle. Sitä paistaessa tosin janokin rupesi yllättämään ja pari kaljaa oli pakko kurlata alas. Pikku hiljaa alkoi ruokakin olemaan valmista ja tiskialtaasta otin puhtaimmalta näyttävän astion johon sen voisi kipata. Itsekseni naureskelin nyky-hömpötyksille, kuinka suola on epäterveellistä ja kaadoin suolapurkista reilun annoksen valkoista kultaa pyttipannun sekaan.

Ruoka meni nopeasti alas ja kaljaahan sitä joutui taas ottamaan, kun jano pääsi yllättämään. Ei muuta kuin sohvalle makaamaan ja porno pyörimään. Siinä kun olin saanut pikkuveitikan käteen puhelin alkoi soittamaan tuttua rekkamies-soittoääntä. Soittajaksi paljastui ajojärjestelijä Anssi, joka yritti piipittävällä äänellän sairaslomani pituutta. Huusin puhelimeen täysiä, että se mulkku pitäisi huolta vain omista asioistaan ja että tulisin töihin, kun sopivalta tuntuu. Ei se idiootti enää ääntä sen jälkeen saanut ja näin parhaakseni keskittyä olennaiseen.

Samalla mieleeni juolahti, että täytyypä soittaa yhdelle firman kuskeista eli Kakelle, joka oli paraikaan Tallinnassa keikalla tai paremmin nussimassa paikallisia huoria. Puhelimeen ei kukaan vastannut taisi Kakella olla varvit kesken juuri nyt ja naureskellen huorien kovaa kohtaloa Kaken käsittelyssä miettien laitoin puhelimen takaisin sohvapöydälle.

Sairaslomalta töihin

TÖÖT, TÖÖT!!

Alppitorni huutaa kolmostiellä. Sama alppitorvi kyllä huutaa myös mun
päässä. Oli pakko lähteä tänään töihin. Viikon sairasloman jälkeen olo
tuntuu huteralta. Oli pakko jemmata yksi talvisota-pullo tyhjään
Pringles-tuubiin.

Jotku kattoo vähä pitkästi, kun punainen tuubi viipyy pitkään
pystyasennossa. Oli kuitenkin aamulla niin hutera olo, että ei olis paljon
tarvinnu ajopiirturiakaan laittaa. Piirturinkiekko vaan alle ja kynä käteen.
Vittu jälki olis ollu aivan samanlaista! Tuskin firman ajojärjestelijä
Anssikaan olisi huomannu eroa oikean ja mun tekemän välillä.

Vittu että oli kova työ saada sairaslomaa. Lekuri ei uskonu, että 37,1
asteen kuumeessa oon täysin työkyvytön. Se rupes viisasteleen, että
tuntuuko jotain kipuja? Tööttäsin sitä saman tien ottaa ja vastasin:"
Vähän, sulla varmaan enemmän?"

Sillähän valahti heti kurat housuun. Kiitin kohteliaasti ja poistuin loman
viettoon.

Mitä on tankissa?

Tänään tuli aamulla vähän kiire työmatkalla. Webastohan mulla oli
luonnollisesti ollut päällä koko yön ettei kylmään autoon tarvi mennä.
Eihän rekkiksen selkä kestä ollenkaan kylmää. Ajelin kaikessa rauhassa
duunia kohti ja huomasin että poliisi oli järjestänyt jonkun ratsian.
Ajattelin, että ei siinä muuta kuin pelkkä puhallus ja siinähän tosi
rekkis pystyy kikkailemaan sallitut luvut.

No ei ollutkaan mikään puhalluskoe vaan siinä kun samaan aikaan munia
raapiessa poliisi ilmoitti, että pitäisi polttoainetankki avata. Olisihan
sen tietänyt miten siinä käy, jos mä alan tankkia avamaan tuskin kukaan
yön aikana sitä olisi dieselillä tankannut. Ei muuta kun vaihde silmään
ja täysillä pakoon. Onneksi rekkiksen kaljamaha painaa sen verran että
poljin oli saman tien lattiassa kiinni. Juuri ja juuri pääsin karkuun ja
sain ajettua auton piiloon. Kumma se on kun rehellisiä rekkiksiä
vainotaan.