Mehän ollaan Veksin kanssa molemmat hyvin pitkälti yli 100 kiloisia kavereita. Eihän näissä hommissa pärjää, mitkään kukkakepit ja puuhelmipojat. Monet toki luulee, ettei me mitään liikuta, vaan vedetään makkarapannuja päivät pitkät. Meidän kohdalla nämä luulot eivät pidä paikkaansa vaan esimerkiksi tänään itse kävelin kotiovelta rekalle noin 15 metriä. Nouseminen hyttiin muistuttaa pitkälti ylätaljalla treenaamista salilla. Veksillehän kävi joskus lounaspaikassa joku paikallinen kendoyanari uhoamaan. Veksi oli aivan rauhassa syömässä päivittäistä maksalaatikkooaan ja vetämässä paikallisia mimmejä itseensä kuin kärpäspaperi kärpäsiä.
-Mikä mies sä oot, lippispäinen ja verkkareissa kulkeva lätkäjätkä uhosi nuuska suussaan.
-Et sä vittu kuule läski, poju jatkoi uhoamistaan piipittävällä äänellä.
Veksi nousi tuoliltaan, jolloin koko komea ruho esittäytyi kokonaan kendojanarille. Siinä vaiheessa tämä paikallinen finninaamainen powerforward alkoi jo empimään vittuiliko väärälle miehelle. Veksihän ei paljon kysele, vaan nyrkki tässä tapauksessa löysi nopeasti tiensä kaverin palleaan. Finnit valkoisena kaveri sai noustua lattialta samoihin aikoihin kuin Veksi lopetteli omaa lounastaan.
-Vittu sä kadut tätä, me tullaan koko lätkäjengin kanssa kostamaan tää sulle, kaveri jatkoi huutamistaan.
-Koska vaan, Veksi vastasi ja jatkoi matkaa autolle.
Parin päivän päästä tästä saimmekin Hauenselän toimistolle lätkäjengin vierailun, joka oli toki meille hieno asia. Harmi vaan että toimistolla oli mun ja Veksin lisäksi vain Enska, näin ollen muut pojat jäi paitsioon talkoista, jotka taisi päättyä aika selvään edgeen meille.
- Repa, 4 KO 6 TKO
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Tais jäädä megarahtarit omille lomille, kun ei uusia seikkailuita ehditä meille kertoa. Se on pojaat alalla niin, että joko lorvitaan lomilla max 6 vkoa putkeen tai blogia päivitetään, jos ollaan blogihommissa kuten tässä. Muuten kyljys tummuu huolella seuraavassa rahtaritapaamisessa. t. turpo
Jutuissa on ollut nyt taukoa, mutta onhan ahkerat rahtaripojat niittäny, kylväny ja kyntäny.
Matskua on paljon ja ehkä vielä ennen joulua saadaan jouluspesiaali verkkoon.
Lähetä kommentti